Joulupuuhaa

Joulunodotus on lapselle jännittävää aikaa. Siihen liittyy suuria tunteita: odotusta ja intoa, jännitystä ja toiveikkuutta. Näiden suurien tunteiden käsittely voi olla lapselle vaikeaa ja se voi näyttäytyä levottumuutena ja lapsi voi käydä ylikierroksilla.

Ympyräiset ja joulun taikapiiri on satukirja, joka käy myös joulukalenterista. Sen parissa joulun odottaminen käy hauskemmin. Kirjan lukuja voi käyttää myös yhdessä puuhasteluun. Olemme koonneet tälle sivulle monenlaista mukavaa leikkiä joulun odotukseen.

Värityskuvia

(klikkaa kuvaa ja tulosta)

Piirtotehtävä

Tarvikkeet: Ympyräiset ja Joulun taikapiiri -kirja, kyniä ja paperia

Selatkaa kirjaa ja arpokaa sieltä yksi aukeama. Tutustukaa aukeamalla käsiteltyyn tunteeseen

Voit kysyä lapselta, että mitä tunne tarkoittaa, missä tilanteessa kyseinen tunne voi tulla tai missä kohtaa kehossa kyseinen tunne voisi tuntua. Lisäksi voitte pohtia mikä väri kuvastaisi tunnetta parhaiten.

Kun olette keskustelleet kästeltävästä tunteesta, piirtäkää tunteeseen liittyvä kuva. Se voi olla ilme, jokin tunteeseen liittyvä tilanne tai tunteesta tuleva mielikuva.

Lopuksi esitelkää teokset toisillenne.

Vinkki! Uuden luukun avautuessa voi piirtotehtävän tehdä vaikka jokapäivä!

Tunnepantomiimi ja arvausleikki

Tarvikkeet: Ympyräiset ja Joulun taikapiiri -kirja, kyniä ja paperilappuja

Miettikää yhdessä mitä erilaisia tunteita tiedätte. Aikuinen voi kirjoittaa tunteet ylös. Vinkkejä tunteisiin voi myös selata Joulun taikapiiri -kirjasta.

Tämän jälkeen piirtäkää tutut tunteet paperilapuille esim. emojein. Tehtävän voi tehdä myös kirjoittamalla tunnesanat, jos lapsi osaa lukea. Varmista, että kaikki tietävät mitä tunnetta missäkin lapussa tarkoitetaan.

Pinotkaa laput kuvapuoli alaspäin. Vuoretellen toinen leikkijä nostaa yhden lapun ja joko selittää tai näyttelee lapusta löytyvän tunteen.

Toinen yrittää arvata mistä tunteesta on kyse.

Joulun taikapiiri - rentoutusharjoitus

Ympyräiset ja joulun taikapiiri -kirjassa kerrotaan, että joulun taikapiiri on salaperäinen, näkymätön hehkuva rengas. Se ilmestyy vain joulun aikaan ja se syntyy erityisistä, ystävällisistä ja ihanista asioista ja teoista.

Kun lapsi käy ylikierroksilla, valitkaa sopiva rauhallinen paikka johon asetutte mukavaan asentoon. Himmentäkää hieman valoja ja pyydä lasta rauhoittumaan.

Ota lapsen käsi hellästi omaan käteesi ja piirä kämmeneen jouluntaikapiiri. Samalla kun hellästi piirrät ympyrää lapsen kämmeneen, jutelkaa mistä mukavista asioista joulun taikapiiri syntyy. Se on yhdessäoloa, toisten huomioimista, mukavia sanoja ja tekoja. Se on välittämistä, mukavia kohtaamisia, anteliaisuutta ja kiitollisuutta.

Vaihda välillä lapsen kättä ja piirä jouluntaikapiiri myös toiseen kämmeneen.

Vinkki: Joulun taikapiiriä voi piirtää myös lapsen jalkapohdiin tai selkään.

Oman tarinan kertominen

Valitkaa tai arpokaa kirjasta yksi sivu. Katsokaa aukeamalta löytyvää kuvaa ja keskustelkaa aukeamaan liittyvästä tunteesta.

Kertokaa oma satu vuorotellen tähän tunteeseen liittyen. Sadun aiheena voi toimia tilanne, jossa itse on kokenut kyseisen tunteen. Sadun hahmot ja paikat voivat olla myös täysin mielikuvituksesta keksittyjä. Joskus tarinan kertominen satuhahmojen avulla auttaa vaikeammankin asian käsittelyssä.

Aikuinen voi aloittaa ja näyttää mallia oman mielikuvitustarinan kerronnasta.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 3.11.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Roundies Entertainment Oy
Ratakatu 21 A 5
00120 Helsinki

+358 40 351 8882
info@roundies.fi
ympyräiset.fi
2671138-8

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Ympyräiset verkkokauppa yleiset ehdot.

Paytrail Oyj välittää Maksupalvelulain 290/2010 mukaisesti maksun summan Rounders Entertainment Oy:lle ja tarjoaa Teille mahdollisuuden maksaa millä tahansa kassasivulla aktiivisena olevalla maksutavalla. Tieto maksusta toimitetaan maksun saajalle / toimittajalle välittömästi.

Y-tunnus: 2122839-7
Innova 2 Lutakonaukio 7
40100 JYVÄSKYLÄ
asiakaspalvelu@paytrail.com
Puh. 0207 181830 (Avoinna 24/7)

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Roundies Entertainment Oy
Ratakatu 21 A 5
00120 Helsinki

+358 40 351 8882
info@roundies.fi
ympyräiset.fi
2671138-8

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.